Uutiset

Jeesus Lapualle ja maan ääriin saakka

Seurakuntamme tekee laajaa ja monipuolista lähetystyötä alkaen kotiportailta ja ulottuen aina ”maan ääriin saakka”. Haluamme olla vahvasti mukana Jeesuksen lähetyskäskyn toteuttamisessa. Toimimme yhteistyössä muutamien lähetysjärjestöjen sekä muiden yhteistyökummaneiden kanssa. Voit tutustua monipuoliseen lähetystyömme kohteisiin ja sisältöön allaolevan linkin kautta.  Lähetystyömme esittely 2023 (pdf)

Lapsityön kuulumisia

Olen niin kiitollinen Jeesukselle joka ainoasta lapsesta ja varkista, jonka Hän on lähettänyt työmme piiriin. Lapsityön kaksi selkeää tavoitetta on kertoa lapsille Jeesuksesta ikätasoisesti ja myös luoda tilanteita, joissa lapset voisivat sitoa ystävyyssuhteita toisiin uskoviin lapsiin. Pyhäkouluissa käy 5-12 lasta viikoittain ja toiminta on alkanut pyöriä omalla painollaan mukavasti. Pyhäkouluun on nyt alkanut muodostua seesteinen …

Lapsityön kuulumisia Lue lisää »

Pääsiäisen ajan päätapahtuma Lapualla palmusunnuntaina 2.4.2023

Toteutamme palmusunnuntaina 2.4.2023 klo 18 upean pääsiäisaiheisen musikaalin Simon kyreneläinen yhdessä upean tiimin kanssa.Musikaalin käsikirjoitus ja musiikki on säveltäjä Lasse Heikkilän käsialaa, ohjauksesta vastaa Terhi Gröhn ja tapahtuman tuottajina toimivat Mika Roine ja Mia Maijala. Musikaalin toteuttaa parikymmenpäinen kuoro, 14 näyttelijää ja 17 hengen orkesteri. Mukavan lisämausteen pauhuun tuo patarummut, joita harvemmin pääsee näkemään ja …

Pääsiäisen ajan päätapahtuma Lapualla palmusunnuntaina 2.4.2023 Lue lisää »

Parasta joulua Lapualle 2022

Apua lapsiperheilleSeurakuntamme hyväntekeväisyyskampanja ’Parasta joulua Lapualle’ kohdennettiin tänä vuonna lapualaisten lapsiperheiden hyväksi. Taloudellista tukea kerättiin Roberto Brandaon  hyväntekeväisyyskonsertin kolehdilla, joka käytettiin täysimääräisenä diakoniatyömme kautta oman paikkakuntamme perheiden auttamiseksi. Apua jaettiin perheiden tilanteet arvioiden sekä perhekoon perusteella.   Lisäksi saimme jaettavaksi runsaasti villasukkia ja muita kudonnaisia, makeisia sekä lahjakortteja ensi kesän lastenleirille. -Olemme erittäin kiitollisia jokaiselle lahjoittajalle, …

Parasta joulua Lapualle 2022 Lue lisää »

Jouluapua lapualaisille lapsiperheille

Jouluapukampanja Parasta joulua Lapualle -käynnistyy Järjestämme su 11.12. klo 17 kaikille avoimen hyväntekeväisyystapahtuman: ’Parasta joulua Lapualle’ ,jonka kautta on mahdollisuus osallistua oman paikkakuntamme lapsiperheiden auttamiseen. Tilaisuuden musiikista vastaa Roberto Brandao perheineen. Brandao on syntyisin Brasiliasta ja hän on tullut tunnetuksi The Voice of Finland -kilpailun finalistina. Hänen elämästään kertova kirja: Pieniä suuria ihmeitä (Aikamedia, 2021), …

Jouluapua lapualaisille lapsiperheille Lue lisää »

MUSIIKKIFESTIVAALI LATOSAARESSA

Tanssikeskus Latosaaressa järjestetään lauantaina 15.10. klo 15 – 21 Se löytyi -musiikkifestivaali. Tapahtumassa on edustettuna eri musiikkilajit kaikille ikäryhmille. Mukana ovat mm. Idolsissa menestynyt artisti Kristiina Brask, Lars Edberg & JJ (Suomen toiseksi paras kitaristi), yli 20 -vuotta keikkailut Sela Gospelband sekä kasakka Viktor Klimenko. Taiteilija Klimenko viettää parhaillaan 80 -v juhlavuotta, joten nyt on …

MUSIIKKIFESTIVAALI LATOSAARESSA Lue lisää »

Anne Pohtamo Lapualle

KUTSU ILOON -NAISTENILTA to 29.9. klo 18.00 Anne Pohtamo saapuu syyskuun viimeisenä torstaina puhujavieraaksi naisteniltaan Lapuan Helluntaiseurakuntaan. Tapahtuman teemana on ”Kutsu Iloon”. Pohtamo tuli tunnetuksi vuonna 1975, kun hänet valittiin Miss Suomeksi ja Miss Universumiksi.  Anne kertoo, että vuonna 1992 uskoon tultuaan hän sai selkeän kutsun kertoa Jeesuksen rakkaudesta. Anne on toiminut vuodesta 2015 lähtien …

Anne Pohtamo Lapualle Lue lisää »

Työntekijäinfoa

Olemme valinneet seurakuntamme uudeksi työntekijäksi Marjaana Rantalan. Hänen vastuualueenaan tulee olemaan lapsi- ja perhetyö. Marjaanan työsuhde alkaa heinäkuun alussa, joten hän on mukana jo tulevan kesän lastenleirillä. Marjaana oli esittäytymässä seurakuntalaisille su 15.5.22 klo 11 jumalanpalveluksessa ja voit tutustua häneen ja kuunnella hänen ajatuksiaan uuteen työhön liittyen tästä Youtube-linkistä https://www.youtube.com/watch?v=0ARwguZSR04 kohdasta 19:25 -35:35. Toivotamme Marjaanan …

Työntekijäinfoa Lue lisää »

Infoa kokoontumisrajoituksista

Alueellamme ei ole tällä hetkellä kokoontumisrajoituksia, joten tervetuloa mukaan seurakunnan tilaisuuksiin!   Koronapandemian ehkäiseminen seurakunnan toiminnassa: 1.    Ethän osallistu yleisötilaisuuksiin, mikäli sinulla on vähänkin flunssan kaltaisia oireita. 2.    Kaikissa tilanteissa pyrimme välttämään oman perhepiirin ulkopuolisia lähikontaktia (turvavälit) 3.    Kasvomaskin  käyttösuositus on voimassa 4.    Suosittelemme käsidesin käyttöä ja huolehdimme tilojen / pintojen tehostetusta siivouksesta Kasvomaskeja sekä …

Infoa kokoontumisrajoituksista Lue lisää »

Parasta joulua Lapualle 2021

https://www.youtube.com/watch?v=LLs2liF9CTE&t=5s Hyväntekeväisyyskampanja vähävaraisten lapualaisten lapsiperheiden auttamiseksi  Joulukuun toisena sunnuntaina pidetyn tilaisuuden musiikista vastasivat kittiläläinen laulaja Saila sekä säveltäjä, muusikko Lasse Heikkilä band Tampereelta sekä Luomakunnan Laulajat Kauhavalta. Sailan raikkaat tulkinnat, Lassen vahva musiikillinen osaaminen  sekä Luomakunnan Laulajien osuus loivat upeat puitteet arvokkaalle ja laadukkaalle musiikkijuhlalle.  Katso tallenne ylläolevasta linkistä. Apu meni perille ’Parasta joulua Lapualle’ hyväntekeväisyyskampanja kohdennettiin lapualaisten …

Parasta joulua Lapualle 2021 Lue lisää »