Puistonpenkin vieressä istuu ruohikon syleilyyn retkahtanut nainen. Tämän onnettomaan tilaan joutuneen lähimmäisen olemus ei kutsu ketään oikein ilolla auttamaan. Jopa kristillisen seurakunnan pastorikin saattaa mennä ohitse ja hänen vanavedessään järjestöaktiivi nopeuttaa askeleitaan. Raamattu varoittaa meitä itsekkyyden turmelevasta vaikutuksesta ja siitä, että kovasydämisyys on vaarallisin olotila (ks. Room 2:5). Ilmiö ei ole uusi, sillä jo Raamatun kertomuksessa laupiaasta samarialaisesta (Luuk 10: 25-37), löydämme saman ongelman. Maassa makaava, haavoille lyöty mies kohtasi erilaisia ihmisiä. Pappi ja temppelinpalvelija menivät ohitse, mutta lopulta muiden hyljeksimä samarialainen pysähtyi ja osoitti laupeutta. Jeesus tiivistää kertomuksen painavilla sanoilla: se, joka osoitti laupeutta, oli todellinen sankari.
Kertomus vedenpaisumuksesta sekä Nooan arkista puhuu siitä, miten paljon Jumala suri ihmisten väkivaltaa ja pahuutta. Oletko koskaan ajatellut, että jos maailma peittyikin vedenpaisumuksessa Jumalan kyyneleistä, joita hän itki kovasydämisyytemme vuoksi? Kun syötät internetin hakukoneeseen sanat: ”kukaan ei pysähtynyt auttamaan” saat lukuisan määrän uutislinkkejä, joissa poliisi, viranomaiset tai huolestuneet kansalaiset ihmettelevät sitä, mihin Suomesta on kadonnut auttamishalu ja lähimmäisen huomioiminen. Joissain tapauksissa nuoret ovat alkaneet videoimaan maassa makaavaa ihmistä, mutta kenelläkään heistä ei ole ollut edes aikomustakaan auttaa.
Yhteiskunnan eri tasoilla käydään keskustelua siitä, miten paljon kristillisyyttä voidaan opettaa ja toteuttaa kouluissa, sairaaloissa tai vankiloissa. Itse en ymmärrä sitä, mikä toisten kunnioittamisessa, anteeksiantamuksessa ja lähimmäisen huomioimisessa on niin vaarallista, että se pitäisi kieltää? Eikö juuri heikoista huolehtiminen ja toisten auttaminen ole laadukkaan elämän tunnusmerkki? Miksi tällaiset arvot pitäisi karsia yhteiskunnastamme pois? Meidän tulee nyt rehellisesti tunnustaa, että olemme menossa väärään suuntaan. On aika herätä kodeissa, kouluissa, työyhteisöissä ja mediassa lähimmäisen rakkauden merkitykseen ja herättää uudelleen henkiin se kuuluisa kansallinen yhteishenki: ketään ei jätetä. Helposti ajattelemme, että pyhyys on täydellistä elämää, mutta Raamattu antaakin meille pyhyydestä toisenlaisen näkökulman: pyhyyden todellinen ydin on laupeus ja armahtavaisuus. Talvisessa pimeydessä olemme askeleen lähempänä kauniimpaa ja turvallisempaa maailmaa, jos Raamatun sana: ”Ihaninta ihmisessä on hänen laupeutensa” (Snl 19:22), saa toteutua. Laupias armahtavaisuus on evankeliumin ydin ja juuri sen Jeesuksen risti ja ylösnousemus osoittavat todeksi. Kenelläkään meistä ei olisi mitään toivoa, ellei Jumala olisi osoittanut meille Kristuksessa laupeuttaan.
Veli-Matti Köykkä
Kirjoitus on julkaistu myös Lapuan Sanomien Viikon varrelle-palstalla 13.12.2023
