Meneillään olevan Se löytyi- kampanjan (ks. www.seloytyi.fi) vuoksi olen pohtinut löytämistä.
Tärkein löytö itselleni on ainakin ilmiselvä. Se on: Jeesus henkilökohtaisena pelastajana. Mutta mikä on toiseksi tärkein löytö?
En tiedä onko tuohon yhtä oikeaa vastausta, mutta juuri nyt olen sitä mieltä, että se on tasapaino.
Tasapaino siihen, miten näen itseni ja kaikki ihmiset suhteessa Jumalaan.
Jokaisella on varmaan, joku ihminen jota ihailet. Ihminen jonka tapaaminen sinua erityisesti sykähdyttäisi.
Itse esimerkiksi ihailen Pekka Hyysaloa. Pekka oli menestynyt freestylelaskun ammattilainen, kunnes hänen maailmansa koki valtavan iskun. Pekka loukkaantui keväällä 2010 Ylläksellä epäonnistuneessa hypyssä. Pekka sai vakavan aivovamman ja hän oli 17 päivää koomassa. Ennuste oli huono. Kuitenkin vain 6 kuukautta myöhemmin Pekka pystyi kävelemään. Ja 11 kuukauden jälkeen hän palasi suksille, vaikka lääkärit arvioivat aluksi, että kävelemiseen menisi kaksi vuotta.
Pekan positiivinen elämänasenne ja tahdon voima on aina puhutellut minua ja siksi ihailen häntä. Ihailen toki montaa muutakin ihmistä, mutta olkoon tämä yksi esimerkki.
Jokaisella meistä on varmaan joku ihminen, joka herättää puistatusta ja jossain määrin pahoinvointia. Esimerkiksi itselleni erityisesti tälläisiä ovat henkilöt, jotka ovat tehneet suunnatonta pahaa lapsia kohtaan.
Tekojen sovitus, eli saada anteeksi ja antaa anteeksi, se on mahdollista Jeesuksen vuoksi. Hän kantoi jokaisen meidän synnit ristillä ja häneen kauttaan jokainen voi pelastua kadotukselta. Jumalan armo kuuluu siis kaikille.
Jokainen ihminen on täydellinen Jumalan luomus. Jokaista ihmistä Jeesus tahtoo rakastaa täyden määrän. Eli jokaisen arvo on yhtä mittaamaton. Tuon ymmärtäminen tuo tasapainon.
Sillä, jos nostan toisen ihmisen hiukan muita ylemmäksi, on tilanne tismalleen sama kuin jos laskisin kaikkien muiden arvoa hiukan alemmaksi. Tämä synnyttää mielen kiikkulaudan, jossa sitten joutuu tasapainoilemaan ja miettimään jokaisen ihmisen kohdalla, että onko hän minun kanssa samalla tasolla vaiko ylempänä vaiko alempana. Hirvittävän aikaa vievää ja täysin turhaa.
Kiilkkulaudan ääripäissä: toisessa en pidä itseäni yhtään miinään, kun taas toisessa päässä pystyn sanomaan pelastuuko toinen vai joutuuko hän kadotukseen. Eli olen ottanut vallan pois Jumalalta ja asettunut hänen asemaansa. Meillä on toivo pelastuksesta, mutta päätäntävalta on vain Jumalalla joka on täydellisen oikeudenmukainen.
Entäpä jos ajattelet, että jokaisen meidän arvo on täyden määrän arvoinen. Silloin olemme tasapainossa ja mielen kiikkulauta lakkaa olemasta, eikä aikaa kulu turhaan siihen, että pitäisi pohtia, onko kuka missäkin asemassa, koska kaikki ovat samassa täyden arvon asemassa.
Tuolloin on helpompi antaa kehu tai saada kehu. On helpompi ottaa vastaan moite tai antaa moite. On helpompi olla oikeassa tai olla väärässä ja sietää kaikenlaisia ihmisiä, niitäkin jotka eivät teoillaan ansaitse kunnioitusta.
Tunteita tulee ja menee, mutta kun emme anna niiden määritellä meidän arvoamme, on kaikenlaisia tunteitakin helpompi käsitellä.
Olemme erilaisia. Erilaisineen taitoineen ja piirteineen sekä elämänkokemuksineen, mutta meidän arvo ei ole erilainen.
Olemme täyden arvon ihmisiä.
Joni
