Äitienpäivän jälkeisissä tunnelmissa jäin miettimän äitien rukousten merkitystä sukupolvien ketjussa. Miten suuri lahja onkaan ollut omistaa rukoilevat vanhemmat sekä isovanhemmat. Isoäitini luottamus ja turvaaminen Jumalaan tuli ilmi Siionin Laulujen sävelissä ja sanoissa. Siinä oli lapsenlapsen turvallista istua mummonsa sylissä keinutuolissa keinutellen. Pohjoisen Suomen karuissa olosuhteissa eläneen suurperheen äidin luottamusta Jumalaan eivät olleet saaneet murrettua sodan kokemukset ja evakkomatkat, pienten lasten kuolemien tai puolison menetyksen kokemukset.
Vanhemmat opettivat käytännön tasolla rukouksen merkityksestä lapsen elämän arkisissa tilanteissa. Unohtumattomana kokemuksena mieleeni on jäänyt tapaus ollessani noin 10 -vuotias. Eräänä aamuna kouluun lähtiessä en löytänyt mistään koulusta saamiani vahavärejä, joita tarvitsin sinä päivänä. Etsimme niitä yhdessä äitini kanssa, mutta turhin tuloksin. Itkukin siinä jo pääsi, sillä kuvaamataito oli yksi lempiaineistani koulussa. Äiti ehdotti, että mitä jos rukoilisimme vielä yhdessä, että värit löytyisivät. Niinpä me polvistuimme yhdessä sängyn viereen rukoukseen. Ennen kouluun lähtöä äiti pyysi vielä minua hakemaan postin postilaatikosta. Postin mukana tuli äidille paksumpi kirjekuori ja kiinnostuneena jäin odottamaan, kun äiti avasi kaukaa ystävältään tulleen paketin. Ja voi sitä hämmästyksen ja ilon määrää – kirjeen mukana tuli juuri samanlainen uusi vahaväripaketti, minkä olin hukannut!
Tämä kokemus on ollut yksi niistä monista ihmeellisistä pienistä, arkisista rukousvastauksista joita olen saanut ja muistuu usein mieleeni vahvistamaan uskoani rukouksia kuulevaan Jumalaan. Rukousvastaus oli lähtenyt matkalle ennen kuin olin edes rukoillut. Vuorisaarnassa Jeesus sanookin, että taivaallinen Isämme tietää mitä me tarvitsemme, ennen kuin sitä häneltä anommekaan.
Elämän varrella rukousaiheet ovat muuttuneet, lapsen pienet murheet kadonneista vahaväreistä ovat vaihtuneet isojen ihmisten isompiin murheisiin. Uskoa rukouksia kuulevaan Jumalaan on myös koeteltu. Aina vastaus ylhäältä ei ole tullut nopeasti tai toivotulla tavalla. Aina eivät sairaat parane tai ongelmat ratkea. Jumala ei sittenkään ole se pienen tytön karkki- tai leluautomaatti, mistä joka kerran tipahtaa lahja kun pyytää. Kuitenkin rukouksessa eri elämäntilanteissa yhteys Jumalaan on tullut tärkeäksi osaksi uskonelämää. Rukous ei ole vain pyytämistä ja anomista, vaan se on vuorovaikutusta Jumalan kanssa sekä kiitollisuuden osoitusta ja Jumalan suuruuden ylistämistä. Se on kuin hengittäminen – välttämätön elinehto. Rukous ei ole sidottu paikkaan eikä aikaan. Se on yhteys Jumalaan joka hetki. Välillä intensiivisemmin keskittyen rukoukseen ja välillä huokaisten kesken päivän toimien: Herra, näet tämän tilanteen / tämän ihmisen tarpeen… tule avuksi.
Rukous on ollut minulle koulu, missä olen oppinut näkemään, että Jumala on kanssani joka hetki. Ilossa, onnistumisissa, runsaissa lahjoissa mutta myös murheessa, puutteen hetkellä, avuttomana, sairaana tai itsetuntoni menettäneenä. Rukousvastauksissa olen saanut kokemuksen siitä, että Jumala näkee tilanteeni missä olen. Hän elää kanssani jokaisen henkäyksen.
– Marjo –
