Muutoksia toimintaan!

Koroanepidemian vuoksi aluehallintovirasto (AVI) on tehnyt päätöksen, jonka mukaan tilaisuuksien osanottajamäärä rajoitetaan 1.-21.12.2020 välisenä aikana 20 henkilöön. Tämän rajan puitteissa järjestämme rukoushuoneella ko. aikana seuraavia säännöllisiä tilaisuuksia: Tiistaisin klo 6-7.30 aamurukoushetki, Keskiviikkoisin klo 10.00 aamurukoushetki, torstaisin klo 18.30 Sanan ja rukouksen ilta, perjantasin klo 17.30 Varkki-ilta ja klo 20.00 nuortenilta sekä lauantaisin klo 10.00 rukoushetki. Sunnuntain tilaisuudet ovat ko. aikana nähtävissä ainoastaan Youtube-kanavalla. Muutoksista ilmoitamme erikseen.

Ahdistaako?

Jatkuva uutisointi koronatartunnoista, kuolleista ja taloudellisesta epävarmuudesta voi synnyttää pelkoa, epätoivoa ja ahdistusta. Uutisointia kuunnellessa ihmisen mieli helposti lamaantuu ja sisäinen olotila synkkenee. Haluamme seurakuntana rohkaista sinua ja vahvistaa sisäistä minuuttasi Jumalan lupauksilla. Ahdistavinakin aikoina hän on meitä lähellä. Daavid kirjoittaa tutussa paimenpsalmissa 23 ”Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkää mitään pahaa, sillä sielläkin sinä olet minun kanssani.” Ja Jeesus rohkaisi opetuslapsiaan: ”Maailmassa teillä on ahdistus, mutta olkaa turvallisella mielellä, minä olen voittanut maailman.” Ahdistukset ja koetukset ovat siis tuttuja asioita Raamatun mukaan. Ne kuuluvat elämään, mutta saamme luottamuksen kautta Jumalaan voiman ja rohkeuden nousta niiden yläpuolelle. Saakoon Rauhanruhtinaan läsnäolo ja voima rohkaista ja vahvistaa Sinua. Luotetaan siihen että parempia aikoja on edessä päin! -vmk

Facebook
Twitter
WhatsApp
Email
Print