Kuvassa kannan sylissäni tytärtämme, ehkä ensimmäistä tai toista kertaa. Paikka on Äiti Teresan lastenkoti Intian Delhissä. Hän on painautuneena minua vasten, vähän itkuisena ja hätääntyneenä. Taustalla on taulu, jossa lukee: ”Allow God to use you without consulting you- Mother Theresa”, ”Anna Jumalan käyttää sinua kysymättä neuvoa sinulta – Äiti Teresa”. Lause kuvaa mielestäni sekä asennetta, että tapaa, jolla meidät kaikki on kutsuttu palvelemaan Taivaallista Isää. Juuri siinä paikalla ja juuri niiden ihmisten keskellä, jossa kulloinkin olemme, luottaen siihen että olemme oikealla tiellä.
Emme useinkaan tiedä etukäteen minne Jumala meitä tulee johtamaan; Minkälaiseen paikkaan, asemaan, tai minkälaisten ihmisten keskelle. Saatamme olla välillä hukassakin sen kanssa, että onko tämä nyt varmasti Jumalan tahdon mukainen tie. Joskus nuorena ,ensimmäisiä kertoja Suomesta lähtiessämme, päätimme kuitenkin luottaa käytännön johdatukseen, siihen että kun olemme Jumalalta neuvoa kysyneet ja siinä neuvossa haluamme pysyä, niin hän kyllä avaa ja sulkee ovet edessämme.
Tämä on tähän asti toiminut. Tiedämme olleemme oikealla tiellä, vaikka välillä kaikki ympärillämme olevat ihmisetkään eivät ole siihen uskoneet. Meille on sanottu suoraan, että puuhailemme omiamme, eikä Jumala ole meidän tekemistemme takana. Meidät on jätetty yksin seisomaan hiekkakasan päälle ja katsomaan kun muut kävelevät pois. Silloinkin olemme yhdessä päättäneet luottaa siihen että tämä on Jumalan tahdon mukainen tie, kuten olemme kokeneet ja johdatusta pyytäneet. Myöhemmin, kun Hän on saanut myös meissä kasvattaa kärsivällisyyttä ja luottamusta, on Hän osoittanut epäilykset vääriksi. Jopa sellaisella tavalla, että se ei olisi mitenkään omassa voimassamme ollut mahdollista.
Tänä päivänä olemme taas uudessa tilanteessa. Palasimme kesälomalta pienempänä perheenä kun esikoiset jäivät Suomeen rakentamaan omaa tulevaisuuttaan ja polkuaan. Talo kaikuu tyhjyyttään ja ikävä käy välillä suureksi, varsinkin näin äiti-ihmisellä. Pelkokin nostaa päätään välillä, että ovatko pojat turvassa. Mitä jos niin ja mitä jos näin. Kuitenkin voin sanoa että Jumalan uskollisuus ei petä tämmöisissäkään tilanteissa. Jumala on saanut kasvattaa kestävyyttä koetuksessa ja luottamusta sekä omaan, että lasten elämän johdatukseen.
22 vuotta on kulunut siitä kun lähdimme ensimmäiselle reissullemme Intiaan ja kymmenes vuosi alkoi nyt täällä Lähi-Idässä. Paljon on tapahtunut. Monia ihmisiä on kohdattu matkan varrella. Elämä on ollut jatkuvaa lähtemistä ja tulemista. On ollut paljon hyvästejä ja jälleennäkemisiä, luopumista ja vastaanottamista, onnistumisia ja ihan käsittämättömiä vastoinkäymisiä. On menetetty paljon ja saatu takaisin. On oltu väsyneitä ja pettyneitä, inhimillisiä ihmisiä. Mutta kaiken keskellä on kulkenut punainen lanka- tietoisuus siitä että emme puuhaile omiamme, vaan näissä vuosissa on ollut johdatus.
Eteenpäin emme vieläkään kovin paljon näe, mutta on hyvä edelleen opetella luottamusta. Loppujen lopuksi siitä syntyy myös syvin turvallisuuden tunne, kun tietää että on kaikkivaltiaissa käsissä, eikä ole säätämässä omiaan.
Haluan rohkaista myös sinua luottamaan siihen että olet oikealla tiellä kun sitä Taivaan Isältä pyydät ja saat kulkea avoimista ovista, vaikka et etukäteen tietäisikään minne se ovi johtaa. Hän tietää.
A-M & S
